VAPAAEHTOISESTI LAPSETON

sunnuntai 28. tammikuuta 2018




Lapsena vastasin automaattisesti kysyttäessä, että haluan 2 tyttöä, kaksoset tietenkin..
Olin niin tottunut siihen, että siskostani on aina seuraa, olit sitten kotona, tarhassa tai naapurin Jorman synttäreillä. 
Vaikka oltiinkin silloin tällöin veljen kannustuksesta tukkanuottasilla, oltiin kuin paita ja peppu, kaikessa erilaisuudessamme.
Se, että tiesi ettei koskaan ole yksin, loi tietynlaisen turvallisuuden tunteen - yhteyden jonka toivoin muidenkin kokevan. 

Teini-iässä alkoi itää ajatus siitä, etten ehkä koskaan haluakaan lapsia. Että se automaattinen vastaus lapsista puhuttaessa, oli vain sanahelinää, jota luulin minulta odotettavan, koska näin naisenahan niitä lapsia "kuului" haluta. 
Parin kympin tienoilla aloin ymmärtää, että en ole kovinkaan äidillinen ihminen, vaikka perhettä ja ystäviäni rakastankin yli kaiken. 
Mainitessani ajatuksistani muille, rallattelivat he toistuvasti vanhaa virttä nimeltä "vielä se mieli muuttuu". 
Kaksikymmentäkaksi vuotiaana iski se tajuntaan, kuin kirves otsalohkoon.
Sitä oli silti vaikea myöntää, varsinkin itselleen, että oli ahdingossa - ajanut itsensä umpikujaan, koska oli vuosia elänyt vain toisen haluja ja toiveita varten sen sijaan, että olisin ollut rehellinen itselleen.
Oli juuri remontoitu koti, jonka naapurissa neuvolat, ala-aste ja tarha - oli mies, joka kosi. Mies joka halusi lapsia.
Tunsin itseni epäonnistuneeksi.

Ajattelin pitkään olevani jotenkin viallinen, varsinkin kun veljelläni on kourallinen mukeloita ja kaksoissiskoni suurin haave jo vaahtosammuttimen kokoisesta on ollut tulla äidiksi.
Vaikka olen nykyään suht sinut asian kanssa, myönnän, että välillä on tullut niitä hetkiä, jolloin olen kokenut tietynlaista riittämättömyyden tunnetta. Kokemusten kouluttamana sitä on pelännyt ihastua, pelännyt rakastua. Olisi niin kohtuutonta pyytää toista ihmistä joustamaan omissa haaveissaan, kun ei itsekään ole valmis sitä tekemään..

On toki surullista, kuinka moni tekee lapsia vain yhteiskunnan luomien paineiden/normien takia. 
On myös kamalaa, miten niin moni äidiksi henkisesti kykenemätön silti saa niitä lapsia. 
Itselläni on maailman ihanin perhe, joiden olemassaolosta kiitän joka päivä. 
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Parinkympin paremmalla puolella tajusin sen. Lapsi ansaitsee 100% - kaiken sen rakkauden ja huolenpidon,minkä itse sain lapsena. 
Ymmärsin, että en ole se ihminen, joka on valmis luopumaan omasta vapaudestaan, haaveistaan, toiveistaan, lapsen takia..
En silti koe itseäni itsekkääksi, enkä kylmäksi, saati huonommaksi ihmiseksi tai naiseksi, koska en halua lapsia. Olen nähnyt niin monia onnettomia pieniä ihmisiä, niin surullisia perheitä, että en toivo sitä kenellekään. Mielestäni jokaisen pitäisi miettiä tarkemmin mihin ryhtyy. 
Jos olet valmis antamaan 50% tai 70%, onko se tarpeeksi? 
Minä en ole oikea ihminen sanomaan kuka kelpaa äidiksi ja kuka ei, mutta en haluaisi, että kukaan pieni ihminen saisi yhtään vähempää, kuin mitä minä sain. Koska he ansaitsevat joka pirun prosentin.



NYE 2018

tiistai 2. tammikuuta 2018













Olisi niiiiiiin paljon helpompi avautua jostain paskoista tinder treffeistä tai vaikka mielikuvituspoikaystävän valkoisista seksintappaja-tennissukista, mutta rehellisesti sanottuna, 2017 oli henkisellä tasolla yksi elämäni vaikeimpia vuosia. 
Kuljen useimmiten pärstävärkki virneessä, ja heitän kaiken huumorilla, joten ihan hävettää myöntää, kuinka moneen otteeseen sitä tulikaan vuoden aikana huutoitkettyä salilla, ajoittain junassa ja laittoman moneen otteeseen duunipaikan takahuoneessa.
On ollut vaikeaa katsoa peiliin ja myöntää itselleen, että ei olekaan enää niin vahva, että pystyisi kuittaamaan huumorilla ne takaraivoon kummittelemaan jääneet asiat - ennemmin tai myöhemmin täysi lasi kuohuu yli, ellei sitä tyhjennä..
Pitää vain kylmästi ottaa itselleen aikaa, puhua asioita läpi kaunistelematta, tehdä asioita joista nauttii, opetella hyväksymään ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa ja yrittää olla itselleen armollisempi. 

Onneksi vuoteen mahtui paljon hyvääkin.
Olen selkeästi jotain elämässäni tehnyt oikein, kun olen saanut maailman mahtavimmat ihmiset/ystävät elämääni. Olen näistä jokaisesta pirulaisesta hyvin kiitollinen!
Sain myös erään tapauksen kannustamana kipinän tavoitteelliseen treenaamiseen, joka on ollut henkireikä viime kuukausina. Rakastan sitä tunnetta, kun saa jotain konkreettista todistetta siitä, että kehittyy, mm. tänään vedin viisi leukaa ja olin yhtä hymyä, koska en ole aiemmin saanut yhtään!  haha. Elämän pieniä iloja.. 
Opin myös kantapään kautta arvostamaan niitä asioita, joita pidin aiemmin itsestäänselvyytenä, kuten oma terveys. Kuinka upeaa on pystyä kävelemään, syömään ja liikkumaan ilman kipua. Asiat on loppupeleissä aika hemmetin hyvin. :) 


Miten teidän vuodenvaihde sujui? Millä mielin jätit 2017 vuoden taakse?

SaveSave

SAMSOE&SAMSOE

keskiviikko 25. lokakuuta 2017










 Lähes jokainen vaaterekkini nähnyt henkilö on kommentoinut naurahtaen vaatevalikoimani värikkyyttä. Lähes kaikki rievut kun ovat sitä kirjavaa ja näyttävää, eli kotoisan mustaa. 
Kun tulin Kreikasta, iski hirveä pakkomielle lämpimiin neuleisiin, koska tämä jäätynyt pulkannaru palelee 24/7.. 
Helsingissä on muutamat kaupat jonne on aina yhtä vaarallista mennä ja niistä yksi on Samsoe&Samsoe. Heti tuon neuleen nähdessäni, tiesin sen olevan täydellinen kumppani nahkarotsilleni - en tosin tiennyt, että jälkimmäinen jäisi jäähylle aikaisen talven takia jo parin viikon päästä.. Punainen pirulainen on 55% merinovillaa ja 20% puuvillaa, jotka takaavat, että ohuudestaan huolimatta neule on hyvinkin lämmin.

Kuvien asussa vipelsin viikonloppuna I love me-messuilla - joka oli ainakin omalta osaltani vähän liiankin onnistunut reissu, ainakin jos aijon syödä seuraavat kaksi viikkoa muutakin, kuin kynsiäni.
Villakangastakki on R/H ikuinen lempparini, kumipökät taas uusi rakkaus Kreikan reissulta, Calzedonian myymälästä ja ylipolvensaappaat viime vuoden messulöytö, Pura Lopezilta. Popot on korkeasta korostaan huolimatta tosi hyvät jalassa. Tosin sunnuntaina, viiden tunnin köpöttelyn jälkeen saattoi päästä jo muutama perkele, kun päkiät huusi hoosiannaa.

Viimeisestä kuvasta tulikin mieleen vuosien takainen ilkeäksi tarkoitettu kommentti, jossa joku anonyymi päivitteli, kuinka muuten niin pienellä "tytöllä" voi olla niin iso pää. Oikeassa oli, pirulainen. Tässähän jää Bratzitkin kakkoseksi!


GREECE

tiistai 10. lokakuuta 2017













Syksyisen kaatosateen piiskatessa ikkunaan, palaa auttamatta ajatukset takaisin muutaman viikon takaiseen reissuun. 
Otettiin äkkilähtö Kreikkaan, joka tosin tuntuu jo nyt hyvin kaukaiselta muistolta, mutta sain kyllä reissulta juuri sitä mitä kaipasin - aurinkoa, lämpöä ja pääkopan nollausta.
Sanotaanko vaikka, että 90% lomasta makasin x-asennossa altaassa, oranssikeltaisella kumipatjalla, heilutellen varpaita baarista jumputtavan musiikin tahtiin - tuijotin sinistä, pilvetöntä taivasta ja hymyilin niin, että naamaan sattui. 

Faliraki tarjosi hyvää ruokaa, sekä suht vilkkaan yöelämän, pienestä koostaan huolimatta. Varsinkin sinkkuporukoille oiva paikka, jos haluaa säpinää lomalla, sillä seuraa on tarjolla jokaiselle sormelle ja varpaalle niin halutessaan - oma säpinänihän rajoittui kylmään olueen ja friteerattuun saganaki-juustoon. Kyllä hyvä ruoka aina huonon seksin voittaa.

Kun teki mieli törsätä tai kaipasi laajempaa ravintolatarjontaa, pääsi Falirakista näppärästi Rodoksen keskustaan bussilla n.15 minuutissa, 2,40e hintaan. Kaupoista tarjolla on mm. Sephora, Zara, Mango, pull&bear, stradivarius, Bershka, Calzedonia, sekä useampia paikallisia pikkuputiikkeja.
Jos Rodoksen keskustaan eksyy, suosittelen käymään pienessä perheravintolassa nimeltä Tamam. Siellä kannattaa olla hyvissä ajoin ennen iltaa, sillä todennäköisesti joudut jonottelemaan, mutta lupaan, että ruoka on silti kaiken sen odotuksen arvoinen! 

SUMMER

sunnuntai 13. elokuuta 2017


















Hieman lyhyeksi jääneen kesäloman pelastus oli pikainen mökkireissu Kouvolaan.
Kaveri heitti tiistaina puoliläpällä, että olisinko halunnut lähteä landeilemaan ja niinpä nappasin bikinit sekä lökärit kassiin ja hyppäsin junaan - Extempore reissut on parhaita.
Hän tosin unohti mainita, että mökki on saaressa, joten pinkeessä pitkässä kesämekossa veneeseen kapuaminen oli näkemisen arvoinen suoritus.
Olin varma, että joko majava vilahtaa, tai mekko repeää perseestä, ennen kuin ollaan perillä.

Pääsin myös vuosien tauon jälkeen mustikkametsälle. Kun olimme soutaneet vastarannalle, vetäneet jalkaan kumpparit ja napanneet ämpärit kainaloon, alkoi sataa kaatamalla. Ilma oli kuuman kostea, vaatteet litimärät ja näytin ihan hattivatilta vain silmien vilkkuessa hupun alta - nauratti ja teki mieli tanssia.
Mutta metsästähän ei lähdetä, ennenkuin ämpäri on täys!

Vaikka vettä tuli ajoittain, kuin esterin perseestä, oli ihanaa pötkötellä pienessä mökissä, järven rannalla ja kuunnella sateen rummutusta.  
Grillattiin, saunottiin ja käytiin jopa uimassa viitisen kertaa, joka on tältä vilukissalta aika huikea saavutus. Vaikka se toki tapahtui enemmän tai vähemmän omasta suostumuksesta, kiljuen ja kannettuna, lasketaan se kai silti mukaan. 
Rakkautta riitti jaettavaksi, kun seurana oli kaksi nelijalkaista karvaista töpselikärsää. Olen aina ihastellut Weimarien ilmeikkäitä nassuja, mutta viimeistään nyt nuo hönöt vei sydämen.

SaveSaveSaveSaveSaveSave