Kun asioista puhuu ääneen, henkinen painolasti kevenee. Sama pätee myös epävarmuuksiin.
Olen viime aikoina puhunut, käsitellyt ja mm. analysoinut itseäni, käytösmallejani varmaan koko elämäni edestä ja luulen, että koko prosessi on vasta alussa.
Sen olen kuitenkin oppinut että puhuessa ääneen asioista, joita häpeää tai joista kokee epävarmuutta, et anna niiden enää rajoittaa elämääsi, tai määrittää arvoasi ja siten niiden valta omassa korvien välissä myös pienenee.
Eräs ystäväni kommentoi jokin aika sitten instagramissa kuvaani "what, tyyppi hymyilee!".
Toinen laittoi eilen viestiä "Mä tykkään, kun olet aito hönö itsesi, sun parantunut itseluottamus tuntuu. Se on se kaikista kauneinta, kun oot ylpeästi oma itsesi".
Vielä vuosi pari sitten, en olisi voinut kuvitellakaan hymyileväni kuvissa, saati laittavani someen kuvaa naama irveessä, alaviisto selfie triplaleualla - kuten insta stooreissa on viimeaikoina vilahdellut.
Olen toki edelleen epävarma aknearpien koristelemasta ihostani ja välillä tulee niitä päiviä, kun tuntuu, että näyttää enemmän tai vähemmän perunalta.
Se on täysin normaalia.
Pääasia, että osaa nauraa itselleen ja ryhtyy tekemään jotain niiden asioiden eteen, joita pystyy/haluaa kehittää, sekä oppii rakastamaan niitä puolia, jotka tekevät meistä meidät.
Itsevarmuus ei välttämättä ole sitä, että kokee itsensä maailman hehkeimmäksi ilmestykseksi, vaan sitä, että tietää oman arvonsa.
Sinä olet ainoa ihminen, jonka kanssa vietät loppuelämäsi, joten sillä, miten puhut itsellesi/itsestäsi, on väliä.
Aina tulee olemaan kauniimpia, nuorempia, menestyneempiä, hauskempia ja fiksumpia tyyppejä. Aina. Se on fakta.
Mutta sinua on vain yksi, that's your super power.
