JUMPSUIT

sunnuntai 28. toukokuuta 2017











Hellurei, kiva, että löysit perille!

Olin pitkään kaivannut leveämpää palstatilaa, isompia kuvia, sekä simppeliä ulkoasua, jotta kuvista ja kokonaisuudesta saisi enemmän irti.
Vanha blogi, vuosien takaisine kuvineen ei muutenkaan enää tuntunut omalta, ei siltä mitä olen nykyään. Joten tässä sitä ollaan!
Tuunasin pohjasta mieluisamman oloisen, mitä nyt taidot antoi myöden. Vielä on hiukan keskeneräistä, mutta eiköhän tällä eteenpäin päästä. :)

Kuvat on eiliseltä illalta, tutun vauhdikkailta nelikymppisiltä. Päällä oli Pura Lopezin näyttävät sandaalit ja &Other storiesin klassinen Jumpsuit. Jälkimmäinen on itse perkele ja siihen on voimakkaanpuoleinen viha-rakkaussuhde. Vaikka materiaali on ihanan laskeutuvaa, on se niin herkkä rypistymään, ettei tarvitse kuin pierasta ja se on rutussa.  En edes omista mitään silitysvekotinta ja hankin sellaisen korkeintaan siinä vaiheessa, kun löydän silmää miellyttävän, jolla on kolme pitkää jalkaa ja se osaa myös kokata.

Lähdin juhlista yhden paikkeilla, kun suurin osa porukasta alkoi olla jo kantokunnossa.
Vaihdoin päälle rennompaa vaatetta, jalkaan tennarit, sujautin kuulokkeet korville ja käppäilin pitkin keskustan rauhallisia katuja, ihastellen niiden kauneutta ja nuuhkien kesäyön kosteaa tuoksua. Muistin taas, miksi rakastin asua keskustan tuntumassa. Mikään ei tuo sitä samaa rentouttavaa fiilistä, kuin kotiin käveleminen kesäyön hämärässä. Ei mikään.


10 kommenttia :

  1. Upeita kuvia, upea jumpsuit ja upea ulkoasukin! Ihanaa, että taas innostuit bloggaamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Salla! Oli ihana lueskella näin kivoja kommentteja heti aamusta. :)

      Poista
  2. Onnea "uuteen kotiin"!
    Silitysvekotin. Ihana sana, aamun hymyt sait aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ehkä täällä "kodissa" viihdytään sitten vähän useammin ja pidempäänkin.

      Mulle kaikki on vekottimia tai härpäkkeitä. Varmaan äipältä opittu tapa. :D

      Poista
  3. Hyvältä näyttää tää uusi blogi :) Luin toisesta blogista eropostauksesi ja kuinka sitä tulikaan noin vuoden takaiset omat tuntemukset mieleen. Useamman kuukauden ajan tuli rämmittyä pohjamudissa, mutta kyllä sieltä sitten vaan noustiin ja nykyään paljon vahvempana kun ennen :) Urheilusta tuli minullekin henkireikä ja salista toinen koti. Ruokakin alkoi taas maistumaan kun tajusin, ettei syömättä jaksa treenata. Ja myös minulle ystävien tuki oli korvaamaton, mihin sitä joutuisikaan ilman heitä <3 Ihanaa kesää ja tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen, kaikki tulee menemään hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti se treenaaminen tekee ihmeitä, samoin se omaan napaan silloin tällöin tuijottelu, eikä tästä ihanasta valoisuudestakaan haittaa ole. :)
      Hyvät ystävät on kyllä sellainen asia, joista saa pitää kiinni kynsin ja hampain, kun on kerran sellaisia timantteja saanut kerran käsiinsä.

      Kiitos ihanasta kommentista. :)

      Poista
  4. Tykkään todella kovin tästä blogin ulkoasusta. Olin todella yllättynyt, että oot saanut bloggerin kanssa näin mielettömän kauniin ja yksinkertaisen lopputuloksen. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä se on vähän kesken, mutta perkules, kun ei riitä taidot tuunaamaan sitä miten haluaisi. :D

      Poista
  5. Mitä!!! Loppuiko postaukset tähän ? Kerrankin kun pääsin vauhtiin ja löytyi mielenkiintoista luettavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti vielä toistaiseksi tämän uuden blogin puolella on vain näin vähän postauksia! Pitää ilmeisesti vähän pistää vauhtia, että saat lisää luettavaa. haha

      Ja kiitos ihanista viesteistä. <3

      Poista