LOMA PERUTTU

maanantai 7. elokuuta 2017




Edellistä postausta oli tarkoitus seurata monta kuvantäytteistä reissupostausta, pina colada-drinksuineen ja palaneine perskannikoineen, mutta..
En olisi vielä kuukausi sitten osannut aavistaakaan, että sinä päivänä, kun niin palavasti odotettu kesälomani alkaisi ja lentokone ottaisi nokan kohti lämpöä, en olisi itse kyydissä.

En muista koskaan olleeni niin kipeä. Tulirokko, angiina, kuume, oksentelua ja kaupanpäälle vielä ihonalaisen kudoksen tulehdus, joka teki kävelystä kivuliasta ja istumisesta mahdotonta.
Olin ensin saanut väärän diagnoosin, jonka takia tulehdus ehti edetä viiden päivän ajan, ennen ongelman laajuuden selviämistä. 
Huvittavinta oli, että ensimmäinen lääkärini totesi minulle maanantaina, että eihän sinulla ole mitään hätää, tulet olemaan täysin terve perjantaihin mennessä.  Haha - ei muuten naurattanut perjantaina!

Koska viikonlopulla tulehdus oli jo levinnyt kiitettävästi, alue muuttunut violetin kurkertavaksi ja kivikovaksi, sain lähetteen naistenklinikalle, jossa pöpö-bingo vihdoin ratkesi, kahden hoitsun ja parin lääkärin avustuksella.
Oli onni onnettomuudessa, sillä jo illasta vapautui kotihoidosta paikka, joten minulle iskettiin kanyyli käteen ja passitettiin kotiin. 
Viiden päivän, neljäntoista hoitsukäynnin, viiden verikokeen ja laittoman monen netflix-jakson jälkeen sain vapaudut vankilasta-kortin ja siirryin suonensisäisistä antibiottinappeihin. 

Otin ensitöikseni kyydin äidilleni, maalle. Makasin laiturilla ja katselin taivaalla lipuvia hattarapilviä, huljuttelin varpaitani viileässä vedessä ja hengittelin raitista ilmaan urposti hymyillen.
Hassua, kuinka noinkin pieni koettelemus saa arvostamaan arkisia, hölmöjä asioita. 
Olisin voinut itkeä ilosta, kun pystyin vihdoin itse pesemään tukkani, avaamaan hillopurkin (!) ja nyt kolme viikkoa sairastumisesta, kävelemään ilman kipuja. Tulehtunut aluekin on päivä päivältä pienempi.
Kokemus opetti kyllä kantapään kautta sen, että terveys ennen kaikkea. Ja vaikka se kuinka sillä hetkellä ottaisi päähän, niin lentoja tulee ja menee - mikään raha ei korvaa terveyttäsi!


Pakko vielä hehkuttaa ja kiittää naistenklinikan super symppistä henkilökuntaa avusta. Tuollaisia timantteja hoitoala tarvitsee. Kiitos! 💕

8 kommenttia :

  1. Urhoollinen selviytyjä <3 Ihana et alat oleen terveempi. Ja onneks sulla on vielä Jyväskylän loma tiedossa :)

    VastaaPoista
  2. Voi että, kurjaa että reissu meni sulta nyt ohi :/ Mutta onneksi nyt alkaa tuntumaan jo paremmalta!
    Tää on ensimmäinen kerta kun vierailen sun blogissa ja tää on kyllä tosi ihana :) Liityin ehdottomasti lukijaksi!

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Sofia! :) Piristi kummasti tätä aamua.

      Poista
  3. Oho kuulostaapa hurjalta! Onneksi selvisit tosta kaikesta<3 Mua harmittaa nyt sun puolesta ihan vietävästi kun sun loma meni ihan sivusuun... Kai varasitte uuden loman, oisit sen todellakin ansainnut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. Vielä ei olla varattu, mutta odottelen infoa ajankohdasta, jonne loma siirtyy. :) Tarkoituksena olis kyllä lähteä, kunhan osuu sopivaan hetkeen.

      Poista