OPERAATIO GRAN CANARIA

torstai 8. kesäkuuta 2017












Näin harmaana kesäiltana, kun vesipisarat rummuttelee ikkunalautaan, on hyvä fiilistellä hetki eilisen energistä valoa ja aurinkoisia räpsyjä.
Värikkäitä kuvia pällistellessä saattaisi jopa hetken luulla, että palmut heijaa reggaen tahtiin ja lämmin tuuli heiluttelee säärikarvoja, mutta ei tällä kertaa päästy vielä Ullanlinnaa pidemmälle.

Kuvien mekosta on tullut tämän kesän lempparivaatteeni. Minähän olen tunnetusti all black everything-tyyppiä, kun puhutaan rytkyistä, mutta tämä on kai se "värikäs" poikkeus, joka vahvistaa säännön. Varmaan ensimmäinen tummansininen vaatekappaleeni ikinä?
Etsin viime kesänä sopivaa punaista nahkarotsia kissojen ja koirien kanssa, kun tuon nähdessäni muistan vain miettineeni, kuinka hyvin se sopisi sen tulevan unelmatakkini kaveriksi.  Jota en muuten ole tähänkään päivään mennessä vielä löytänyt, mutta pitäähän sitä olla tavoitteita.

Facebookin eräässä ryhmässä tuli pari päivää taaksepäin keskustelu vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Lurittelin sinne pitkät litaniat omista ajatuksistani ja sainkin pian viestiä eräältä blogimaailman tutulta, jonka kanssa juorutessa onkin hurahtanut yömyöhään viimeiset pari iltaa - eikä tämäkään näemmä poikkeus, kun kello huutelee taas yli kahtatoista. :D
Aina yhtä ihana huomata, miten joidenkin kanssa vain juttua riittää ja kuinka yllättävän helppoa on jakaa kokemuksiaan, sekä purkaa mieltään "tuntemattomalle".. 
Yhtenä hetkenä saattaa keskustelun aiheena olla jotain kuolemanvakavaa ja seuraavassa hetkessä jo jotain niin hauskaa, että housuun meinaa lirahtaa lusikallinen.

10 kommenttia :

  1. Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta myös täällä blogin puolella?:)

    VastaaPoista
  2. Sun tapa kirjoittaa on älyttömän ihana. Hauska ja rento, mutta kuitenkin asiallinen. Ja tsiisus nainen, noi sun kasvonpiirteet <3 #girlcrush

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sitten tunarina olin onnistunut unohtamaan nämä kommenttiin vastailut kokonaan!
      Kiitos <3 ja samat sanat sinnepäin. ;)

      Poista
  3. Sä oot kyllä todella kaunis mimmi! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää, mä rupean pian itkemään, kun tulee näin ihania kommentteja! :') Kiitos!! <3

      Poista